Edesmennyt veljeni reteästi kädet taskussa. Minä pelkään katsetta.

Tällä todellisuuden solmukohdalla oli nimi. Minulle se oli minä. Sinulle se on toinen. Minäkin haluaisin välillä sanoa siitä niin, mutta tämä poika ei koskaan ole minulle toinen, vaikkei se enää ole minäkään.

Yksi "minä" kerrallaan maailma näkee ja tulee nähdyksi. Eikä todellisuudella ole minunkaan kauttani muuta vaihtoehtoa kuin heijastaa ulos itsensä.

Teen elokuvia. Kenties joskus jotain muutakin. Helpomminkin elämänsä voisi kai elää. Kirottua!

Siunattua!

info(ät)markkuhakala.com | (050) 306 8084 | Tampere

   

© Markku Hakala